fbpx

Haaveesta tuli totta – tunnelmia liikkeen avaamisesta

Haaveesta tuli totta – tunnelmia liikkeen avaamisesta

Haaveesta tuli totta vihdoin elokuussa 2019. Etsin Vaasasta pientä liiketilaa reilusti yli puoli vuotta. Mikään tila ei tuntunut sopivalta. Ne olivat joko liian kalliita tai väärässä paikassa ja yhdestäkin puuttui vessa. Aloin jo vaipua epätoivoon, että tuleeko koskaan sitä päivää, että saisin nettikaupan tavarat pois oman kodin pienestä varastosta, jossa ei mahdu seisomaan suorassa. Tavaraa alkoi kertyä sen verran paljon, että oli vaikea päästä käsiksi tiettyyn tuotteeseen, kun tuli nettitilaus. Halusin saada toimivan varaston tuotteille ja samaan yhteyteen myymälän. Heti alussa oli selvää, etten jäisi pyörittämään pelkkää verkkokauppaa, vaan jonkinlainen myymälä olisi saatava nettikaupan rinnalle. 

Jos olet lukenut aikaisempia blogitekstejä, niin tiedät, että olen ammatiltani sosionomi, joten veri vetää ihmisten pariin ja sosialisoimaan. Senkin takia halusin ehdottomasti pikku putiikin, jonne asiakkaiden olisi aina mukava tulla, joka olisi inspiroiva ja välitön paikka tulla kohdatuksi.

Liiketila on noin 30 neliötä. Maalasimme seinät siskon kanssa vanhan ajan harmaalla sävyllä, jonka sisustaja Nina Mäkelä ( http://www.makelaroos.fi/) valitsi. Sävy valikoitui osaksi vihreän vanhan kaapin mukaan, jonka löysin Lapualta. Kun näin kaapin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja minun oli saatava se liikkeeseen. Siitä en luovu ihan helpolla! Seinän sävy on tosi ihana ja sopii hienosti liikkeen muuhun värimaailmaan.

Osa kuvan tuotteista löytyy Mijohomen verkkokaupasta täältä: http://3.127.182.239

”Ensimmäinen tunti oli piinaava, kun kukaan ei tullut”

Mijohomen pikku putiikki Palosaarella, Vaasassa, on lähtenyt hyvään vauhtiin. Liike on ollut auki reilun viikon ja asiakkaat ovat löytäneet hyvin paikalle. Avajaispäivä kun koitti, niin pelkäsin, ettei yhtään asiakasta tule liikkeeseen. Ensimmäinen tunti oli piinaava, kun kukaan ei tullut (olin markkinoinut avajaispäivää vain somessa). Lähetin hätäpäissäni viestin ystävälle, että tule please käymään, niin edes joku tulee. Pelko oli turha, sillä kyllähän sitä porukkaa alkoi tulla ihan kivasti aamun hiljaisten tuntien jälkeen.

Välillä nipistän itseäni, onko tämä oikeasti totta? Muutama vuosi sitten en todellakaan olisi uskonut, että olen tässä pisteessä tänään. Silloin kun suoritin yrittäjän ammattitutkintoa ulkomailla, niin haaveet olivat kaukana ja epäilin opiskelenko ihan turhaan. Kannustan siis kaikkia tavoittelemaan unelmiaan, vaikka se onkin loppuun kulunut lause, mutta aina silti ajankohtainen!

Skandinaavista harmoniaa rennolla otteella ja ripaus historian havinaa.

Olen tosi tyytyväinen siihen millainen putiikista tuli. Se on just minun tyylinen ja oloinen. Taustalla soi smoothia musiikkia ja joka puolella on jotakin kaunista katseltavaa. Kirsikkana kakun päällä on vanhat huonekalut, joita ei mahdu pieneen tilaan paljoa, mutta ne ovat ihania aarteita, joista ei malttaisi luopua. Tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa ja liikkeessä tämä toteutuu täysin. Skandinaavista harmoniaa rennolla otteella ja ripaus historian havinaa.

Palosaari on sellainen kaupunginosa, johon tämä putiikki sopii erinomaisesti. Aivan kuin siellä olisi oma pieni kyläyhteisönsä kaupungin sisällä. Muutamat iäkkäämmät herrat saapuivat eräänä aamuna tervehtimään ja tutustumaan liikkeeseen. Toivottivat onnea ja menestystä! Juuri tällaiset spontaanit kohtaamiset ovat mieltä lämmittäviä.

Odotan innolla tulevaa syksyä, bring it on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskorisi
0