fbpx

Sosionomista sisustusalalle?

Sosionomista sisustusalalle?

Heipähei kaikki lukijat! 🙂 

Ensimmäisessä blogitekstissä (Tarinani Lue tästä) kerron lyhykäisyydessään minusta ja mijohomen syntymisestä, mutta se on vain pieni pintaraapaisu tästä kaikesta. Nyt saat kuulla tarkemmin taustaa sille, miksi perustin mijohomen.

Olen ammatiltani sosionomi (AMK) ja tehnyt aikaisemmin pääasiassa oman alani töitä. Halusin työskennellä ihmisten parissa ja auttaa muita. 8 vuotta sitten minusta tuli äiti esikoispojalleni ja siitä lähtien työelämä jäi taakse, lukuun ottamatta pientä pätkää, kunnes prinssi numero 2 tuli maailmaan.

Kotiäitinä ulkomailla

Olin kotiäiti kaikkine iloineen ja haasteineen. Elämä vei meidän perheen ulkomaille siinä vaiheessa, kun pojat olivat 1 ja 3 vuotta. Töihin paluu ei siis ollut ihan heti näköpiirissä. Meillä oli mahtava seikkailu ulkomailla, joka muovasi ja kasvatti minua uskomattoman paljon. Suomeen palattuamme huomasin, etten enää tiennytkään mikä on ammatti-identiteettini. Tuntui, että olin vieraantunut työelämästä ja samalla siitä millainen olin ennen muuttoa. Ulkomailla annoin kaikkeni perheelle – tsemppasin, huolehdin lapsista, kodista ja omasta terveydestä, opettelin vierasta kieltä ja kulttuuria, pärjäsin ilman tukiverkostoa, solmin uusia ystävyyssuhteita, opiskelin, käsittelin surua ja sairautta.. listaa voisi jatkaa. No, jotenkin takki oli tyhjä, enkä kokenut, että minusta olisi enää sosiaalialalla sellaiseen työhön, joka vie kaikki viimeisetkin mehut minusta. Toki sosiaalialalla on paljon erilaisia työtehtäviä, mutta ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.

Tulin siihen pisteeseen, että rupesin pohtimaan kuka minä olen? Mitä haluan tehdä elämälläni ja tulevaisuudellani? Mikä antaisi iloa ja energiaa? Mistä asioista inspiroidun? Suoritin ulkomailla verkkokurssina yrittäjän ammattitutkinnon, koska yrittäjyys oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa, ja ideoita oli muutamia kertynyt vuosien varrella. En siinä vaiheessa kuitenkaan tiennyt tulevatko kurssin opit ikinä käyttöön.

Nyt tai ei koskaan!

Yksi salainen haave oli perustaa oma sisustusliike, koska minua on aina kiinnostanut sisustaminen ja kauniit asiat ja esineet, mutten kokenut sitä mahdollisena omalle kohdalleni, koska en ole alan ammattilainen. Onneksi minulla oli kannustusjoukot takana, jotka loivat uskoa tähän kaikkeen. Heti kun olin sanonut kauan muhineen ajatukseni ääneen, ryhdyin tuumasta toimeen. Nyt tai ei koskaan!

Pikku hiljaa ideoiden palasista muodostui mijohome – step 1. verkkokauppa, step 2. varastomyymälä ja showroom, step 3. ehkäpä kivijalkamyymälä. Steppejä tulee varmasti vielä 10 eteen ja taakse. Unelma ja visio kirkkaana mielessä!

Onneksi nykyinen elämäntilanne sallii sen, että voin yrittää. Iso kiitos kuuluu miehelleni, joka on tämän yrityksen taustalla isona apuna niin henkisenä kuin teknisenäkin tukena. Kiitos myös kaikille sijaiskärsijöille, jotka toimivat tahtomattaankin sparraajina! Ilman teitä ei olisi mijohome olemassa!

On tämä yrittäjän elämä kyllä sellaista vuoristorataa, mutta olen mielelläni kyydissä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori
Ostoskorissasi ei ole yhtään tuotetta.
Löydä lisää tuotteita
0