fbpx

Syksyn 2019 sisustustrendit – kuulumisia Formex – messuilta

Syksyn 2019 sisustustrendit – kuulumisia Formex – messuilta

Olin toista kertaa Tukholman Formex-messuilla, jotka järjestetään kaksi kertaa vuodessa, tammi- ja elokuussa. Messuilla on todella paljon näytteilleasettajia lähinnä Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta sekä joukossa on saksalaisia ja suomalaisiakin edustajia. Messuhalli on jaettu A, B ja C- osastoon. Tällä kertaa jätin tarkoituksella B-osaston (lasten lelut ja paperituotteet) vähemmälle huomiolle, koska en yksinkertaisesti ehtinyt perehtyä kaikkiin osastoihin tarkasti. Vietin messuilla kaksi päivää, joka ei ollut riittävästi. Sen verran isoista messuista on kyse. Messut kestävät neljä päivää ja vaatii paljon aikaa kiertelyyn jos haluaa nähdä kaiken ja jos haluaa myös tehdä tilauksia tai tutustua paremmin tuotemerkkeihin.

Boel & Jan
Ruosteenpunainen on yksi syksyn trendiväreistä

Tänä vuonna pistin merkille muutamia selkeitä syksyn sisustustrendejä, joita näkyi monella eri tuotemerkillä. Materiaaleista pellava, puuvilla ja juutti näkyy edelleen vahvasti kodintekstiileissä. Muutenkin luonnonmukainen sisustus – rottinkihuonekalut ja valaisimet sekä vanhan näköiset puuesineet ja -huonekalut olivat vahvasti esillä. Eläinkuosit on nyt IN. Niitä näkyi tyynyissä, torkkupeitoissa, matoissa sekä valaisimissa. Myös kaiken tyyppinen keramiikka oli hyvin edustettuna. Erilaiset kauniit maljakot ja astiat ihastuttivat monella osastolla.

Ernst
Käsintehdyt keramiikka-astiat ovat niin kauniita ja nyt super suosittuja.
IB Laursen
Pellavaa sekä samettia ihanissa sävyissä.

Kodintekstiileissä oli myös esillä ihanan pehmeä sametti. Se sopiikin erinomaisesti syksyyn! Tämän syksyn trendivärit ovat ehdottomasti okra ja ruosteenpunaisen eri sävyt. Paljon näkyi myös beigen, konjakin ja ruskean eri sävyjä. Vihreä ja petrooli on myös mukana!

Kuivakukat on myös nyt loistossaan sisustuksessa. Niitä näkyi ripoteltuna siellä täällä maljakoissa ja kattauksissa.

… ja katossa
Vähän hillitympää, mutta tyylikästä osastoa / Ernst

Bongasin messuilla nämä syksyn sisustustrendit:

  • luonnonmateriaalit ja vastuullinen tuotanto
  • kuivakukat
  • keramiikkaa
  • eläinkuosit
  • pellavaa, puuvillaa ja samettia
  • rottinki
  • Okra, ruosteenpunaisen eri sävyt sekä ruskean eri sävyt
Huomaa rohkeat eläinkuosit.

Ehkäpä menen messuille taas ensi vuonna. Se jää nähtäväksi miten ehtii ja mikä on sen hetkinen tilanne, mutta paljon siellä on nähtävää ja nyt on pää täynnä uusia ideoita ja valtavasti inspiraatiota. En malta odottaa, että syksyn tilaukset saapuvat ja saan Mijohome – liikkeen täyteen syysloistoonsa.

Muista rentous ja rohkeus sisustuksessa ;).

Mukavaa alkavaa syksyä sinulle!

-Mirjaana / MIJOHOME

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskorisi
0